Helmikuussa tapahtuu!
Talven pikkuhiljaa alkeassa taittua kevääseen ja ratsastuspohjien parantuessa on aika suunnata katseita kohti kevättä! Niitä odotellessa, on tulevalle helmikuullekin jo tiedossa kaikenlaista:
Miten ratsastaa hevosta ilman, että tulee vahingossa vahvistaneeksi sen kehon heikkouksia, aiheuttaen lopulta klinikkakäyntejä ja loputtomia hoitokertoja. Islanninhevonen on kooltaan pieni, siitä ei pääse mihinkään, täten se on alttiimpi myös rasitusvammoille, jotka voivat johtua kehnosta tavasta käyttää kehoaan, rasitus kohdistuu liikaa nivelille ja jänteille sen sijaan, että voimantuotto tapahtuisi lihaksilla. Ratsastajalla on tärkeä rooli; mikäli vahvistamme vääriä lihaksia sen sijaan, että opettaisimme hevosemme liikkumaan oikein päin kantaen kehonsa ja ratsastajan, ovat ongelmat jossain kohti väistämättä edessä.
Se, miten hevosta liikutetaan, näkyy sen kehossa. Lihakset eivät kasva viikossa tai kahdessa vaan hevosen kehon ja miksei osittain mielenkin "rakentaminen" on vuosien pitkäjänteisen työn takana, ala- ja ylämäkineen
Harmonisen askellajiratsastuksen kehittämisohjelma on perustettu näistä syistä. Me haluamme auttaa ratsastajaa oppimaan ja tulemaan paremmaksi ratsastajaksi ja tätä kautta vaikuttamaan hevosensa terveyteen, kestävyyteen ja hyvinvointiin. Filosofiamme osioista voit lukea millä tavoin me lähdemme "rakennustalkoisiin", jotta tulevaisuudessa meillä olisi enemmän tasapainoisia ja hyvinvoivia islanninhevosia sekä osaavia ratsastajia, jotka yhdessä muodostavat harmonisen ratsukon.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan kotisivuihimme sekä tarjoamiimme palveluihin!
Talven pikkuhiljaa alkeassa taittua kevääseen ja ratsastuspohjien parantuessa on aika suunnata katseita kohti kevättä! Niitä odotellessa, on tulevalle helmikuullekin jo tiedossa kaikenlaista:
Filosofiamme yksi tärkeimmistä päämääristä on ohjata ja auttaa ratsaukoita kokonaisvaltaisesti kohti unelmiaan hevosten hyvinvoinnista tinkimättä. Askellajiratsastuskilpailuissa tuomarit valitsevat jokaisesta ikäryhmästä ratsukon joka palkitaan hyvästä ja harmonisesta ratsastuksesta, ei vaan parataakseen ratsastustaitoa vaan myös edistääkseen...
On sanonta, että monta tietä vie Roomaan. Mutta, " Rooma" eli päämäärä on lähes aina kuljetun matkansa näköinen.
Millaisena itse haluat nähdä päämäärän ja mitä asioita ja ominaisuuksia arvostat omassa ratsastuksessasi, hevosen koulutuksessa ja käytössä ratsuna. ? Tässä muutama oma ajatukseni aiheesta.
Hätäinen etujalan liike ylöspäin ilman raajan ojennusta, vaikeudet kääntymisessä ja väistöissä kielii usein eturaajoihin vaikuttavien lihasten toimintahäiriöstä. Lisääntynyt takominen on myös merkki etujalan hidastuneesta toiminnasta. Toimintahäiriö voi olla esimerkiksi vamman aiheuttama, rasituksesta tuleva lihasjännitys, puristava varuste tai...
Pään ja kaulan ohjaslihas, pitkän selkälihaksen kaularankaosa, pitkän selkälihaksen rintakehä- ja lanneosa, suora okahaarakelihas, monihalkoisen lihaksen rintakehäosa, suoliluu-kylkiluulihaksen rintakehä- ja lanneosa, leveä selkälihas, ylempi sahalihas, alemman sahalihaksen rintakehäosa, pinnalliset rintalihakset, syvä rintalihas, suora vatsalihas,...
Kuva Mia Surakka
Pidätämme oikeudet muutoksiin